keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Kaikkea on

Lupasin edellisessä postauksessa että kirjoittelen eräästä mukavasta "aarreaitasta". Kävin taas kirppistelemässä ja jotain pientä tarttui mukaan. Tällä kertaa reissu kohdistui Karstulaan. Siellä vanhassa työväentalossa pidetään kauppaa. Ja ei ihan mitä tahansa pientä kauppaa, vaan mitä siellä ei ole - sitä ei varmaan tarvita. Sain vihiä paikasta erään Facebook-ryhmän kautta ja sinne olen matkaa tehnyt jo jonkin aikaa ja nyt tuli tutustuttua. Ja täytyy sanoa että voisin palata uudelleen vielä paremmalla ajalla. Ehdottomasti se on keräilijöiden, kirppistelijöiden ja vanhojen tavaroiden ihailijoiden "must see" -paikka! 

Kaikkea on Realisointi  myy antiikkia, lp-levyjä, kirjoja, astioita, uusia ja vanhoja leluja, vaatteita, ulkokukkia, kynttilöitä, taloustarvikkeita jne. Käypä tutustumassa tuosta linkistä. Heillä on myös nettikauppa jos et paikan päälle pääse. Kaikki tavara ei kuitenkaan olle nettikaupassa. Niin paljon siellä on katseltavaa. Minulla oli pieni mies sylissä ja tuli vähän sellainen norsu posliinikaupassa olo. Hinnat siellä on ihan kohdillaan. Ja vaikka ei ostaisikaan mitään, kiva on vanhoja tavaroita katsella huone toisensa jälkeen. Ne oli aseteltu kivasti aiheittain järjestykseen. 

 Kaikkea On Realisoinnista ostin
Vilenin orvokkipurkin sekä vihreän  lampunvarjostimen.

Piipahdin vielä Karstulan keskustassa sijaitsevassa Karstulan KeskusKirppiksellä sekä Kukka ja Valaisin Aladdin -liikkeessäKeskuskirppikseltä mukaan lähti tuo norjalainen vanha retroraastin. Löysin sieltä myös räsymaton sekä pojalle pienen retro kolmipyörän. Aladdinista ostin tuon sinisen pienen lampunvarjostimen.






Orvokkipurkki pääsi esille kaapin päälle jossa on aiemmin hankkimani ruusupurkki. Nuo Vilenin päivänkakkara-aiheiset purkit löysin taannoin Spr-kirppikseltä. Hakusessa tuonne olisi vielä vanha kiinalainen termospullo jossa ruusu/kukkakuvioita. Keltaista tai vihreää etsin mutta vielä ei ole vastaan tullut.

Nyt taidan jäädä ihan pienelle kesätauolle. (Joku jo putosi lukijoista pois..) Suomen kesä on niin lyhyt vietettäväksi sisällä. Voihan ulkona pitää läppäriä ja tablettia, mutta silti pihamaalla on muuta kaikkea kivaa tekemistä. Mutta Instagramiin tulee räpsittyä kuvia melkein päivittäin. Sinne on helpompi päivittää pieniä asioita joten sieltä minut tavoittaa. Palaan tänne blogiin sitten jossain vaiheessa ennen syksyä. Oikein mukavaa kesää! Toivottavasti tänä kesänä olisi enemmän hellepäiviä!

12 kommenttia:

  1. Kivoja löytöjä! Mukavaa kesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotain pientä kivaa löytyy mukaan aina. 😊Kiitos, lämmintä kesää myös sinne!

      Poista
  2. Äläpä sitten unohda palata :) Kivaa kesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pieni tauko tekee välillä hyvää ja kiva palata uusin aihein. Jotain täällä jo olen tuunaillutkin ;) Kiitos, kuin myös mukavaa kesää! :)

      Poista
  3. Hauska juttu, kuvassa on juurikin samanlaisia esineitä kuin minulla sattuu olemaan, kahvipurkki on äitini vanha, itse olen ostellut noita muita! Lampunvarjostimet on yksi keräilyni kohde! Mukavaa viikkoa Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhat purkit on kauniita! Ja taitavat olla kestosuosikkeja. Eikä varjostimiakaan voi olla koskaan liikaa ;) Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  4. Ihanaista kesää! Piipahdahan aina välillä kurkkimassa Villa Kardemumman kuulumisia:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäpä tulen kurkkimaan! :) Oikein mukavaa kesää!

      Poista
  5. Mukava tehdä löytöjä ja noissa vanhoissa tavaroissa on vaan se jokin viehätys ❤️ Ihanan aurinkoista kesää ja leppoisaa oloa sinne päin ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mukavia löytöjä välillä tekee ja toisinaan paikoista lähtee tyhjin käsin. Kiitos kuin myös sinne! 💚

      Poista
  6. Hauskoja kuvia! Ja hienoja yksityiskohtia!

    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kuin myös mukavaa alkavaa viikkoa sinulle! :)

      Poista

Kiva kun jätit viestiä! :)
Tarkistan viestit joten saattaa kestää jonkin aikaa kun viestisi näkyy blogissa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...