keskiviikko 12. elokuuta 2015

Lattioista asiaa

On se suuri helpotus kun meidän ei ole tarvinnut alkaa repimään muovimattoja lattioista pois. Huoneissamme on puulattiat - lukuunottamatta kellaritiloja, vessoja ja vessan pientä eteistä.


Keittiössä on harmaa lattia. 

     Eteisessä samaa harmaata. Ai että olen monet kerrat rikkonut 
sukkani näissä kynnyksen ruuveissa.


Pojan huoneeseen maalattiin musta lattia. Se oli ennen lakatun puun värinen.
Klikkaapa tästä pojan huoneen remonttiin. 

Kuistin lattia on kivan tumman patinoitunut - hiekan jyvillä..
hmm. imuri on tänään ollut lomalla..

Salin lattia on maalaamaton.


Kun tähän muutettiin, ajattelin ensin että lattia pitää ehdottomasti hioa ja käsitellä uudelleen.
Ja se tuntui olevan työlistalla silloin ensimmäisenä.
Onneksi - niin - onneksi aikaa kului ja annoin asian olla.
Itseasiassa pidän siitä ihan näin. Se kuluu käytössä kauniisti.

Kas näin. Silkkisen himmeäksi. Ja toivon että kohta se olisi joka puolelta näin kulunut.
Ei tässä auta muu kuin alkaa kävelemään salissa enemmän.  


Tästä kuvasta näkee hyvin kaikki nuo vaaleammat kuluneet kohdat.
 
Olohuone jatkuu ilman kynnystä samalla maalaamattomalla lakatulla pinnalla.

   Yläkerrassa makkarissamme on myös maalaamaton lattia.
Sinne tosin olen suunnitellut tapetin kanssa samaa sävyä olevaa vaalean sinistä tai harmaata.

Tässä kuvaa tapetista

Yläkerran keittiössä on tällaiset okrankeltaiset lattiat. Eli talossa on käytetty vanhanajan
 permantoemalivärikartan (klik) sävyjä


Keittiöstä jatkuu lattia samassa sävyssä tytön pieneen ullakkohuoneeseen.

Ja nyt päästään vasta siihen asiaan eli lattia-asiaan.
Keittiön lattiaan olen suunnitellut vaihtavani sävyä.
Vanhassa harmaassa ei mitään vikaa. Se on kaunis.
Mutta kun tuo keittiö alkaa olla huvikumpumaisen keltavihreä kalusteiltaan,
siihen kävisi hyvin näistä joku ylläolevista maalisävyistä.

Nyt on muuten Taloon.com rautakaupassa hyviä tarjouksia.
Klikkaa yllä olevasta linkistä itsellesi alennuskoodi!
*Yhteistyössä Shophop.fi: kanssa

16 kommenttia:

  1. Kauniit puulattiat jokaisessa huoneessa. Hyvä, ettei niitä ollut peitetty muovimatoilla. :)

    Meillä oli joka huoneessa muovimatot, mutta koska kaikkia lattiat piti repiä auki eristämisen takia, oli helpompi korvata laudat uusilla. Toisaalta harmitti, mutta joskus joutuu tekemään kompromisseja ajan käytön takia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus joutuu tekemään kompromissejakin. Mutta onneksi aikojen saatossa myös uudetkin laudat patinoituu kauniiksi.

      Poista
  2. Meilläkin oli edellisessä kodissa puulattiat...maalattiin kaikki harmaaksi...niitä on kyllä ikävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että. Harmaana lattiat on kyllä kauniit. Nykyään on hyvä valikoima muutakin materiaalia lattiaksi jos puuta ei ole mahdollista laittaa

      Poista
  3. Kyllä puulattia on paras ja sitäpaitsi kaikkein kaunein.

    VastaaPoista
  4. Puulattiat on parasta narinoineen. Meillä puulattiat keskikerroksessa, yläkertaan on joku aikoinaan vetänyt muovimatot niinkuin kellarissakin. Saavat olla, niitten rempasta en juuri nyt haaveile. Tosin ajoittain mietin, että keskikerroksen puulattiat tarttis uutta hiontaa ja lakkaa päällensä..kulumaa tulee..mutta ehkä sitten ens kesänä tai seuraavana, kun kaikki kamat olisi kuitenkin ulos roudattava.. mutta ihania puulattia kuvia laitoit teiltä, ja tuo onkin sitten haastavaa valita just se oma väri siihen lattiaan..mukavia suunnitteluhetkiä sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kamojen roudaus latistaa kyllä innokkuutta tarttua toimeen. Kiitos! Värien suhteen tulee aina valinnan vaikeus :)

      Poista
  5. Ihanat lattiat <3 Noissa on sitä vanhan ajan nostalgiaa :) Tykkään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ne on kyllä yksi tämän talon isoimmista tunnelmanluojista

      Poista
  6. Nice old floors, traces of life on them ! :) It was very difficult for me to pick a colour. :) Here people don't paint wooden floors very much, most people use oil (or varnish), at the store when they heard, that we will paint new wood, they roll eyes. :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you Mari! :) Yes it's sometimes difficult to choose a color because there is a lot of colors that are beautiful. I noticed your floor project and you have pick a beautiful color there!

      Poista
  7. Oih, miten mukavaa puuhaa teillä taas on! Lattiasi ovat kauniita ja onhan se niin, että kauneus on myös katsojan silmissä:) Nuo kolme valitsemaasi väriä keittiiöönne ovat kaikki niin kauniita ja teidän näköisiä! Itse valitsisin aina vaaleimman, juurikin sen valon ja valoisuuden vuoksi, jota Suomessa ei ole koskaan liikaa. Osaat kyllä valita noista kolmesta sen eniten omaa silmää miellyttävän ja keittiön sävyihin sopivimman. Sinulla on harjaantunut värisilmä!!! Mukavia hetkiä kyökkiinne, odotan (sitten joskus) niitä valmiskuvia:)))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Tuota Aaloe -sävyä olen hieman jo mietiskellyt. Kiitos, katsotaan milloin laitetaan hihat heilumaan ;)

      Poista
  8. Puulattiat ja villasukat ovat aito pari! Me aikoinaan tilasimme silloiseen rintamamiestaloomme juukelin kalliin, parkettiliikkeen suorittaman puulattioiden hionnan ja lakkauksen. Sulakkeet paukkui ja lähitienooltakin meni sähköt hetkeksi. Nooh, lattioista tuli aivan upeat. Kun möimme talon, ostaja toisensa jälkeen ihasteli lattioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä näin on. Narisevat laudat myös kuuluu asiaan. Enpä yhtään ihmettele että ostajat ovat ihastelleet lattioitanne!

      Poista

Kiva kun jätit viestiä! :)
Tarkistan viestit joten saattaa kestää jonkin aikaa kun viestisi näkyy blogissa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...