sunnuntai 2. elokuuta 2015

Tiskikaapin kunnostus

Otin viikolla työn alle keittiön vanhan tiskikaapiston. Täällä blogissa ei ole
siitä kuvia ollut sen kuluneen ja repsottavan ilmeen vuoksi.
Mutta nyt on toisin ja tohdin muutaman kuvan tänne laittaa. 


Sävy onkin tällä kertaa kiiltävä keltainen. Himmeä maali antaa helpommin anteeksi
kolhut ja ruhjeet mutta nyt piti pohjatyöt tehdä oikein  huolella.
 Muissa keittiön huonekaluissa on mattamaali.


Suurin muutos tuli saranoiden myötä jotka piti kaivertaa kaapistoon. Jotain pientä ruhjetta
sinne jäi näkyviin mutta vanha kaappi on aina vanha kaappi. Pienet patinat kuuluu sen henkeen.


Nämä saranat olin alunperin ajatellut laittaa salin puuarkkuun mutta ne jäi sitten laittamatta.
Minulle käy aina niin että esineet jotka olen hankkinut,
päätyvätkin sitten aivan uuteen tarkoitukseen.


Myös kahvat vaihdettiin. 


Joissain kohden joutui hiomaan ja kittaamaan reilusti


Kaappi on elänyt monessa eri sävyssä. Tässä näkyy alta vihreää. Näkyipä sieltä harmaatakin.


Käytin kidesoodaa ovien puhdistamiseen ja hiomapaperia reikien ja ruhjeiden tasoittamiseen.


Alakaapeissa olikin sitten enemmän tasoittamista.



Tämä kerman sävy oli itseasiassa ihan kaunis.
 Muihin kalusteisiin sointuvaksi valitsin kuitenkin keltaisen.



Tässä vielä ennen ja jälkeen kuvia:







Painava rautainen postilaatikko saatiin viimein seinälle.
Se on lojunut vuosia eteisen lattialla. En ollut keksinyt
sille sopivaa paikkaa. Lautaseinässä näin painava esine pysyy.

Ajateltiin ensin että teetämme keittiöön uudet kalusteet.
Siksi näitä ei ole sen kummemmin kunnostettu.
Nyt kuitenkin päädyttiin kunnostamaan ne
 ja taitaa olla että ne jääkin tänne keittiöön.
Aiemmassa blogissani olin luonnostellut (klik) keittiötä paperille
ja täällä myös nuo saranat on ollut suunnitelmissa.

Tuo alaosa/tiskipöytä täytyy kuitenkin miettiä uusiksi. 
Kellarissa odottaa Ikean posliiniallas(klikkaa tästä) ja kaksiotehana.
Ja ne on ollut siellä jo muutaman vuoden laatikoissa avaamattomana.
Ihailen suunnattomasti niitä remppaajia jotka tekevät remontit heti toisensa perään.
Meillä täällä edetään etanavauhtia ja suunnitelmatkin siinä matkan varrella muuttuu.


Välitilaan ostimme tällaisen vanhaa mukailevan ja kuluneen uuden levyn... 
Ei vainenkaan. Välitilassa meillä on tällainen vanha kulunut  levy. 


Välitilaan siis laitetaan jossain vaiheessa (älkää kysykö milloin) näitä laattoja
joista mallikappaleet ohessa.


Loppuun vielä inspiraatiokuva jonka bongasin tänään Vaahteranmäen Eemeli - dvd:ltä.
Kyllä lastenohjelmatkin osaa olla inspiroivia.
Vanhoissa taloissa on vaan niin ihanat keittiöt!

6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! Nuo saranat tekee tuosta ihan erinäköisen kuin alunperin

      Poista
  2. Upeasti olet toteuttanut kaapin uuden ilmeen. Saranat sekä vetimet sopii aivan täydellisesti. Vanhoissa keittiöissä vaan on jotain..itse myös kovasti haluaisin jotakin piristystä köksään, mutta on vielä muhimis vaiheessa =D
    Kirjelaatikko on hieno..sinne sitten voipi kirjoitella kokille ateria toiveita =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tanni! Odotan innolla sinun keittiöinspiraatiota! :) Kokin täýtyy varmaan nielasta avaimet ;)

      Poista
  3. Hieno uudistus! Minäkin pidän vanhojen keittiöiden charmista :)

    Kerran ostaessamme maalia tulimme kysyneeksi mikä on kalleinta, niin kuulemma kiiltävä keltainen! Se oli yllättävä tietoisku.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elise! Enpä ole koskaan tullut ajatelleeksi että maaleissa olisi sävyhintaeroja.

      Poista

Kiva kun jätit viestiä! :)
Tarkistan viestit joten saattaa kestää jonkin aikaa kun viestisi näkyy blogissa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...