sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Tuunataanpa potkuauto


Pikkumies sai mummoltaan isosiskonsa vanhan polkuauton.
Olihan se jo maailmaa nähnyt ja sateessakin lojunut.
Maali siitä oli haalistunut ja tarratkin jo kuluneet pois.
Alla kuvasarjaa ennen ja jälkeen tuunailun:

Pestiin auto ja raaputeltiin tarrat pois.
Isoveikka lupasi avustaa ratin maalaamisessa.

Keula koristeltiin isoveikalta saaduilla numerotarroilla ja koristeteippiä löytyi kotoa ennestään

Pyörät sai jäädä alkuperäiseen väriinsä

Värinä käytettiin isoveikan mopotuunailuista jäänyttä hopeaa spraymaalia.







Autosta oli muovinen penkki kokonaan rikki joten tehtiin uusi lastulevystä
 ja isoveikan mopopenkin tähteeksi jääneistä nahkapaloista.
Isi kävi sahaamassa lastulevyn kuviosahalla.
 Niitit olin ostanut yhteen toiseen tuolituunaukseen mutta käytettiinkin ne tähän.

Ja mitäs tähän kaikkea tarvittiinkaan:

Varastosta lastulevynpalanen. Leivinpaperimuotti penkkiä varten.

Sakset, viivotin, vasara, huonekalunauloja ja nitoja.. sekä kuviosaha jota ei tässä näy..

    Hopeista metallihohtospraymaalia, koristeteippiä, kultaista maalia,
 pehmuste penkkiin  sekä nahkaa.
Ja lisäksi avuliaat pienet kädet..

Ja kaikki nämä välineet löytyi jo valmiina kotoa joten mitään ei tarvinnut ostaa.
Eihän nämä polkuautot paljon uutena maksa kaupassa mutta jos kotoa löytyy
valmiit aineet, miksikä sitä ei kokeilisi tuunata vanhasta jotain uutta.

16 kommenttia:

  1. Ihan mahtava tuunaus! Ei uskois samaksi menopeliksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä oli vähällä joutua kaapin perukoille mutta nyt sillä taas kurvaillaan tuossa lattialla :)

      Poista
  2. Vau mikä muodonmuutos ♥ Varmasti pienimies on tyytyväinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä poju taisi luulla että sai ihka uuden auton ;)

      Poista
  3. Upea menopeli! Aivan mahtava tuunaus, juuri näin pitäisi toimia, kierrättää ja tuunata vanhat uuteen uskoon, ei uskoisi samaksi, mutta kuvat kertovat totuuden. Hyvä sinä ja pikkumies!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Totta! Ja loppujen lopuksi pienellä vaivalla tuunautuu aivan "uutta" :)

      Poista
  4. Voi miten hieno lopputulos! Kyllä kannatti tuunata, eikä vain mennä kaupasta hakemaan uutta vanhan ja ränsistyneen tilalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiitos! Vähältä oli ettei joutunut pihan perälle ulkoautoksi ;) mutta sitten lamppu syttyi ja ajattelin ainakin kokeilla minkälainen se olisi tuunattuna.

      Poista
  5. No oho! Eipä uskoisi samaksi leluksi. Moni olisi heittänyt vanhan roskiin, hienoa että se löysi uuden kodin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä vaikutti todella risalta ennen tuunausta ja mietinkin että mitäköhän sen kanssa tekisi. Muuten toimiva peli..

      Poista
  6. vau, en ensin edes hoksannut ,että kuvissa on yks ja sama menopeli!!ei ikinä oo tullu ees mieleen uunata tollasia, meiltäkin jokunen on "risana"( eli just ulkona rähjääntyneenä) lähtenyt kaatikselle. voi että, kiitos vinkistä ja tosi hieno tuli teidän biilistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Tällä voi taas ajella yhtä pitkän matkan lisää tuunauksen ansiosta

      Poista
  7. Hieno ralliauto :) <3 Tuolla on ilo kaahailla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä tämä on ollut pikkumiehen suosiossa :)

      Poista
  8. Olet taitava tuunaaja! Ihan huippu tuli tuosta potkuautosta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Nämä on näitä mukavia pikkutuunauksia joita on kiva tehdä kun ei ole mitään isompaa meneillään.

      Poista

Kiva kun jätit viestiä! :)
Tarkistan viestit joten saattaa kestää jonkin aikaa kun viestisi näkyy blogissa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...