lauantai 21. marraskuuta 2015

Lamppuja ja valaisimia - osa 2

Tässä tulisi valaisimista toinen osa. Jokohan tämä alkaa kyllästyttämään?
Nyt on tullut rutkasti lunta ja valoa ollaan saatu enemmän luonnollisin keinoin.
Pidän kovin myös hämärän hyssystä ja kynttilöillä ja valaisimilla tunnelmoinnista.
Nyt onkin mukavaa aikaa sytytellä niitä pieniä tunnelman luojia.
Tällä kertaa esittelen millaista tunnelmaa nämä pienet valaisimet voivat tuoda.
Muistellaan samalla edellisestä blogistani löytyviä joulun tunnelmia.


Kuistilla sytyttelen suolakidelampun joka tuo sinne kivan kelmeää sävyä.

Lähempänä joulua sytytellään kyntteliköt.


Yläkerran keittiön valaisin loistaa hieman oranssihtavassa valossa

Salin tähti 


Joulukynttelikön tunnelmaa kirjoituspöydän päällä



Kynttilöitä on myös mukava sytytellä.
 



Valot tuo eri esineetkin uudessa valossa esille :)






Yllä vielä makuuhuoneen valaisimia jotka jäi ensimmäisestä postauksesta.


Tattivalaisimen sain ystävältäni. Oikealla puolella on tytön huoneen valaisimet.
Leijavalaisin on hauska seinällä. Tuo vihreä valo tulee kilpikonnavalaisimesta.


  Maailmalla tapahtuu kauheita, sen olemme saaneet huomata viime aikoina. 
Saatta olla hieman turhamaista tällä hetkellä esitellä lamppuja! 
Tämä blogi on henkireikäni arjen tiimellyksessä
enkä oikein täällä sisustusblogissa pohdi syvällisiä ja syntyjä syviä.
Mutta se ei tarkoita sitä etten välitä maailman hurjista tapahtumista!

Voisikohan tämä postaussarja kertoa sen että myös käytettynä löytää ihan hyviä arjen esineitä
eikä kaiken tarvitse olla aina uutta?

Olen muuten monesti ihaillut Salkkareiden majatalo
Amandan seinillä komeilevia seinävalaisimia.
Eheei..ei enää yhtään valaisimta meille..
Jos ei nyt sitten vastaan tule jotain erityisen ihastuttavaa lamppua..

Laitoin jokunen päivä sitten tuohon sivupalkkiin kuvalinkin josta
pääsee katsomaan tuunailujani.
Palkista löytyy myös "Risuja ja ruusuja"-kyselylomake.
Antakaahan niitä risuja(kin) että voisin nähdä
miten voisin tätä blogia kehittää.
Myös tämän postauksen kommenttikenttään voi jättää kehitysehdotuksia
jos jotain sieltä uupui.

12 kommenttia:

  1. Ihania!! Kyllä nämä kaikki tunnelmalliset valot, lyhdyt ja muut on talven ajan tähtiä! Ihana sytytellä sinne tänne tunnelmaa. Ja sama vika täällä, ei voi vastustaa kirppareilta löytyviä ihania, edullisia lamppuja;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä näillä Suomen kaikilla vuodenajoilla on hyvät puolensa. :)

      Poista
  2. Siis aivan ihania lamppuja noi kaikki ❤️ Kuvia jäin ihailemaan pitkäksi aikaa aamukahvilla, noissa kuvissa on sitä jotakin ❤️ Ihanaa sunnuntaita ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Suurin osa kuvista on vuosien varrella otettuja ja osin sisustuskin muuttunut. ;) Oikein mukavaa sunnuntaita sinnepäin!

      Poista
  3. Voi, miten tunnelmallisia kuvia! Etenkin tuo missä kissa makoilee pöydällä on ihana. Mulle tuli siitä jotenkin mieleen, että kuvasta saisi kyllä hienon joulukortin aikaiseksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :) Taisin muuten viime jouluna askarrella työpaikalle joulukortin tuosta kissan kuvasta. :) Olen jossain vaiheessa suunnitellut teettäväni siitä canvastaulun tai sitten tuosta tämän blogin alabannerissa olevasta kuvasta..

      Poista
  4. Tunnelmallisia kuvia! Kyllä niitä henkireikiä tässä arjessa tarviikin. Iloa alkavaan viikkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mitenhän sitä enää osaisikaan olla ilman blogimaailmaa. ;) Mukavaa ensiviikkoa!

      Poista
  5. Mä voisin muuttaa teille kotitontuksi..niin ihanaa tunnelmaa.. mukava näissä blogeissa juuri onkin se, että pääsee "karkuun" uutisia, eikä joka paikassa ruodita pahaa maailmaa..saa oma mieli lepoa sekä hengenravintoa kauniiden kuvien myötä ja sitä me tarvitaan! Sen takia en kotipellollakaan kovasti ota kantaa maailman menouhin, mutta Voikaa hyvin<3
    Jep, ja äänestetty on=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloo vaan! Kyllä täältä tontulle jokin soppi löytyy. Jos ei muualta niin sitten putkasta.. ;) Totta. Kyllä joskus on mukava sulkea korvat kaikelta pahalta. Samoin sinnepäin hyviä vointeja ♡ Nyt tää kurvaa katsomaan äänestystuloksia :)

      Poista
  6. Voi mikä tunnelma kuvissasi ja teillä onkaan. Olet loihtinut ihanan kattauksen valon lähteitä kotiinne!

    VastaaPoista

Kiva kun jätit viestiä! :)
Tarkistan viestit joten saattaa kestää jonkin aikaa kun viestisi näkyy blogissa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...