sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Lamppumäihä

Löysin eilen sähkö- ja elektroniikkakeräyspisteeltä pari lamppua. Tai oikeastaan ne tuotiin siihen juuri kun olin siellä dyykkaamassa. Silloin tällöin tulee pysähdyttyä paikalla kun se on miehen isän kotimatkan varrella. Sieltä tekee aika usein ihan hyviä löytöjä kun ihmiset heittävät pois ihan käyttökelpoista tavaraa.  Varsinkin näin joulun aikaan sinne tuodaan paljon ihan vielä käypäistä pois uusien tavaroiden tieltä. Vanhempi rouva toi tavaroita sinne ja toivoi että joku veisi pois. Siihen ne olisi jäänyt varjostimineen kaikkineen. Enhän minä voinut jättää niitä sinne sateeseen vaan pelastin parempaan talteen. Mutta nämä valaisimet ei tällä kertaa jää meille. Tiedän niille vallan hyvän paikan mihin ne sopii. Meillä on tällä hetkellä valaisimia omiin tarpeisiin joten nyt voisin antaa nämä sille joka on tällaisia varmasti joskus katsellut.  Hän ei vaan vielä tiedä että saa nämä kaappinsa päälle. Rouva kertoi että valaisimet toimii ja niissä on pitkät johdotkin.










4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Niinpä ja ihmettelin miten nainen raaski luopua. Eikö kukaan läheisistä halunnut?

      Poista
  2. Wau mikä löytö ❤️ Aivan ihanat....toisen roska on toisen aarre kyllä ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta puhut! Paljon ihmiset heittää pois hyvää tavaraa. Nuo varjostimetkin on ihan ehjät!

      Poista

Kiva kun jätit viestiä! :)
Tarkistan viestit joten saattaa kestää jonkin aikaa kun viestisi näkyy blogissa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...