sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Blogini tarina

Sain Jaanalta Romuaarteeni -blogista Blogini tarina -haasteen. Kiitos! 

Jaana kirjoittaa blogissaan tuunailuistaan ja löydöistään
ja hänen blogia käyn säännöllisesti kurkkimassa ja samoin myös
Jaana on ollut aktiivinen blogini vierailija ja kommentoija.


Haasteen säännöt ovat:

Haaste on avoin kaikille bloggareille (teema voi olla mikä tahansa). Haasteen saatuasi kirjoita ja julkaise oma tarinasi blogissasi: miten blogisi sai alkunsa, kuinka se on kehittynyt ajan saatossa ja mitkä ovat olleet merkittävimpiä taitekohtia. Tämän jälkeen haasta mukaan neljä blogia kirjoittamaan oma tarinansa. Huom! Muista ilmaista tarinasi yhteydessä linkkeineen päivineen, miltä blogilta sait haasteesi ja kenet haastat mukaan. Lopuksi, mikäli olet Instagramissa, käy lisäämässä jonkin kuvasi yhteyteen tagi#blogisitarina. Näin kaikki Instagramissa olevat bloggarit näkevät, kenen kaikkien blogeissa nuo tarinat ovat nähtävillä.
#Blogisitarina-haasteen käynnisti kototeko-blogi.

Tässä tulee vähän pisempi tarina mitä olen tainnut tänne blogiin kirjoittaa.
Yleensä blogini on ollut enemmänkin kuvapainotteinen.

Aloitin blogin pitämisen ensin Vuodatuksen puolella vuonna 2010.
Siellä kaikki kuvat hukkuivat Vuodatuksen palvelimelle sattuneen vähingon takia.
Kyllä harmitti! Jatkoin  sitten blogin pitämistä täällä bloggerin puolella vuonna 2013
silloisella Aurinkosali -blogilla. Tätä Vileksenhovi-blogia olen kirjoitellut tammikuusta 2015.
Bloggaamisen aloitin tosiaan vuonna 2010 kun olin ostanut tämän rintamamiestalon. Ja tarkoitus oli
merkitä ylös talon vaiheita päiväkirjamaisesti. Olin pitkään ennen sitä lueskellut muiden blogeja.
 Ehkä innostusta blogin aloittamiseen antoi Merjan leivonta- ja askartelublogi.
Silloin Merjan blogi oli myös Vuodatuksen alustalla. Harkitsin pitkään kumman
blogialustan valitsisin ja valitsinkin ensimmäiseksi  alustaksi Vuodatuksen. Olisi ehkä  pitänyt valita
silloin jo toisin. Bloggerin puolella oli enemmän yhteisöllisyyttä ja kommentoiminenkin
jotenkin helpompaa. Seurasin myös enemmän bloggerin blogeja itsekin. 

Tuosta yllä olevasta tekstistä kävi ilmi blogini tarina pääpiirteittäin mutta
kirjoittelempa tänne vielä vähän lisää ja valotan historiaa ihan ensimmäisistä blogeistani lähtien.
Tämä Vileksenhovi-blogi  on siis kolmas blogini.


Kuvia voit halutessasi klikata suuremmaksi.


Ensimmäinen kirjoitukseni Aurinkosalissa Vuodatuksen puolella oli 19.10.2010 ja tässä ensimmäisiä julkaisemiani kuvia:

 
Silloin ruokailuhuoneemme näytti tältä. Ostin talon
heinäkuussa 2010.


Siihen aikaan pystyi pitämään viherkasveja kun ei
ollut pieniä "termiittejä" heittämässä multaa lattialle.


Kirjoitin blogia "kasvottomana".
Tosin tällainen hassuttelukuva oli jossain sivulla kirjoittajan esittelyssä.


Siihen aikaan varmasti monelle bloggarille oli tärkeää tehdä blogille jonkinlainen kuvatausta. 
Sitähän minäkin tein ja viilasin moneen otteeseen. Taustakuva vaihtui ja oli siellä sivulla musiikkisoitinkin.
Se oli silloin muotia.
Blogia luotiin koodia muokaamalla joten html-kieli piti opetella.
Kun Vuodatuksen kuvat hukkui, tuntui koko tehty työ turhalta. Ja kaikki seuraamani blogilistat hukkuivat
siinä samassa. Vaihtoehtona oli kaivaa kuvat ja taustat uudelleen esiin tai siirtyä toiseen blogialustaan.
No valitsin tietenkin sen helpomman.
Blogini Vuodatuksessa jäi elämään ja kun Vuodatus nostettiin taas,
 huomasin että taustan ja sivupalkkien luominen oli tehty
helpommaksi eli ei tarvinnut osata muokata blogikoodia.

Ensimmäinen kirjoitus Aurinkosalissa Bloggerin puolella oli 5.3.2013.


Ensimmäinen julkaisemani kuva Aurinkosalissa.

Aurinkosali-blogin nimi tuli mukanani kulkevista aurinkoesineistä ja tuosta ruokasalista jossa ne sijaitsi.
Bannerina olin käyttänyt alla olevia bannereita. Ensin tuota aurinkoa ja sitten huonekuvaa.


    
Näitä elementtejä näkyi myös blogissa. Taustana keltainen tapetti.
Ja ideahan blogin taustassa oli se että tuo banneri olisi ollut niin kuin taulu tapettiseinällä.

Elämä muuttui ja jotenkin tuntui että kasvoin ohi tuosta Aurinkosalista.
Blogi jäi elämään omaa elämäänsä ja on vielä luettavissa.
Kamerakin vaihtui jossain vaiheessa järkkäriin. Toivottavasti se toi muutoksen myös kuviin.

Aloitin kokonaan uuden blogin nimellä Vileksenhovi.
Ensimmäinen kirjoitus täällä Vileksenhovin puolella oli 4.1.2015 ja pääset siihen tästä linkistä.
Halusin muuttaa blogin enemmän lukijaystävällisemmäksi ja rauhoitin hieman taustaa
vaikka meillä muuten yleisilme on värikäs. Jos itselleni vain kirjoittaisin, blogin taustahan olisi kukertavan värikäs. ;) Haluan kuitenkin ajatella että kirjoitan muille ja ainakin uskoa niin että teen blogia niin että mitä itsekin pystyisin lukemaan. :) 

Ensimmäinen kuvani Vileksenhovin puolella oli jouluinen kuva salistamme:



Tässä Vileksenhovi-blogissa uskalsin laittaa profiilikuvan itsestäni.
En siltikään kirjoita sitä omalla koko nimelläni.




Kirjoitin joskus että ehkäpä kuvaani ei koskaan tule esille blogissa.
Mutta päätin kuitenkin laittaa profiilikuvan.
Muuten naamaani ei ole paljon näkynyt. Olkoon nämä koosteet nyt vain tässä postauksessa.
Siinä muutama kuva minusta (tuntuuko jotenkin itsekeskeiseltä?) kollaasina.
Niistä näkee myös meidän aikaisempia sisustuksia. Tuolla yhdessä kuvassa maalaan meidän
keittiön pöytää sillä pirteällä keltaisella.
Mielestäni on kiva jos blogilla on kasvot.
Monesti mietin minkänäköinen ihminen kirjoittaa blogia jos profiilikuvaa ei ole.
Toisaalta se blogihan on pääasia ja se luonne tulee kuitenkin esiin blogia luettaessa.
Monet eivät halua kirjoittaa blogiaan kasvoillaan. Ja se heille suotakoon ja kunnioitan sitä valintaa.
Ei täällä blogissa jatkossakaan näy minun kasvojani.. Mutta en lupaa kuitenkaan mitään.

Sisustuksemme on muuttunut ajan kuluessa ja tässä esimerkkinä keittiö:

jälkeenennen

jälkeen ennen
Maalasimme kalusteet keltaiseksi.

Myös olohuoneemme on muuttunut.
Aiemmin siellä oli violetin sävyjä.


Ei varmaan ole jäänyt epäselväksi että pidän väreistä. Meidän koti on vanha, mutta ei niin vanha että se olisi suojelulistalla. Sisustusratkaisut ovat siis itse päätettävissä. Ja voi käyttää myös rohkeitakin ratkaisuja.
Toki haluan säilyttää ja kunnioittaa vanhaa ja remontoida niin että käytetään hengittäviä materiaaleja jos se suinkin vain on mahdollista. Talomme on valmistunut vuonna 1958.
Värien käyttö jakaa varmasti mielipiteitä. Joskus olenkin lukenut joissain blogeissa että "Hyi keltaista!" jne. 
Yhtään negatiivista kommenttia en ole tänne blogiin kuitenkaan saanut. Ja blogillani on kuitenkin lukijoita ja kommentoijia ja tosi mukava on ollutkin että täällä käy ihmisiä. Tottahan se on että on kivempi kirjoittaa kun tietää että joku lukee. Mutta joskus silti tunnen itseni muukalaiseksi täällä blogimaailmassa. Mietin ensin että kirjoitanko tämän ja julkaisenko tätä kirjoitusta. Mutta menköön nyt tähän samaan kun tässä käsitellään blogia ja blogin pitämistä. Olen huomannut että kovin vaikea on päästä blogipiireihin. Pienemmät blogit hukkkuu isompien jalkoihin. Olen ollut tosi ujo kommentoija alussa. Ehkäpä vieläkin. En halua antaa "tyrkky" vaikutusta vaan kommentoin ihan oikeasti ihmisten postauksia. Välillä ei ole aikaa kommentointiin. Saatan vain käydä lukemassa. Joskus olen huomannut myös sen että vastausta kommenttiin ei saa. Nämä on varmaan näitä blogikliseitä. Pyrin vastaamaan jokaiseen blogiini tulevaan kommenttiin. Siksi pidän päällä kommenttien tarkistusta. Siten on helpompi seurata onko kellekään jäänyt vastaamatta.

Voisin sanoa että kovasti olen tehnyt työtä tämän blogin eteen. Ja monesti olen miettinyt että jatkanko vaiko enkö. Mutta kun tämä on kiva harrastus. Pidän valokuvaamisesta, kuvan muokkaamisesta. Ja jäähän nämä kirjoitukseni muistiin. Ja monesti olen täältä saanut tarkistaa asioita mitä olen milloinkin tehnyt. Olen silti vain uskonut blogiini. Ehkä nyt on tullutkin enemmän lukijoita tuohon lukijapaneeliin mutta huomaan myös että moni lukee edelleen yksityisenä. Ja olen yrittänyt miettiä syitä siihen. Mutta ei siitä sen enempää. 

Haluan nähdä postauksiini vaivaa. Tai sanotaanko että käytän aikaa. Ja riippuu tietenkin mitä postaus käsittelee. Mutta en sillä tavalla että se olisi joltain meidän perheenjäseneltä pois. Otan monta valokuvaa että löytyy se oikea ja "paras". Sitten kuvat menee käsittelyyn. Kuvani saattavat olla erisävyisiä, koska käytän niissä kuvankäsittelyohjelman eri toimintoja. Toivottavasti ne eivät ole epäselviä. Saattekohan ne niistä selvää? Näköni on huonontunut ja ajatella jospa kukaan ei vaan kehtaa sanoa että ne on sumeita..   ;)
Joskus käytän postauksissa vähän tekstiä koska mielestäni pelkkä kuvakin voi kertoa jotain.



Olen liittynyt blogillani someen.
Instagramiin, Blogipolkuun, Blogit.fi, Blogloviniin, Blogkeeniin, ja Bubblare.fi -blogipalveluun.
Seuraa-painikkeet löydät tuosta sivupalkista.
Niin ja Styleroomiin löysin vasta hiljattain. 
Pinterestissä olen vain vielä Aurinkosali-profiililla.
Instagramissa olen saanut hyvän vastaanoton ja olenkin todennut että siellä värikäs kotini on
otettu hyvin vastaan. Sieltä helposti löytyy samankaltaisia persoonia ja koteja.
Toki pidän myös vaaleista ja valkoisista sävyistä! Tykkään seurata erilaisia blogeja ja sisustuksia,
koska sisustus on intohimoni ja harrastukseni.
Aika visuaalispainotteinen tämä harrastukseni kyllä on. Tuunaan ja maalaan. Teen vanhasta uutta.
Kotimme on koostettu uudesta ja vanhasta. Kirpputoreilta ja tori.fi-sivustolta olenkin tehnyt paljon
löytöjä joita täällä blogissani olen esittänyt. Yksityiselmääni en niinkään täällä ruodi.


Arvontoja en ole vielä tänä viitenä vuotena järjestänyt. Ehkäpä olen pelännyt että jospa siihen ei kukaan osallistuisi.. ;) Noloa olisi arpoa ei kellekään..
Ei sen puoleen, en ole osallistunutkaan kuin muutamaan arvontaan.
Voisin ehkä jossain vaiheessa järjestää arvonnan tänne.. Jotain kivaa saattaisi ollakin jo arvottavana.

Siinä oli blogini tarinaa.

Nyt haluaisin kuulla blogitarinan seuraavista blogeista:


19 kommenttia:

  1. Ihana tarina blogillasi! Tällaisia postauksia on mukava lukea! Kiitos valtavasti s-postistasi koskien mustaa pianoa tori.fissä. Lieneekö edellisen postauksen piano juuri se? :) Harmi etten hoksannut sitä ajoissa. Ihana huomionosoitus kuitenkin sinulta :) Kiitos <3 Seuraan blogiasi aika tiiviisti, mutta harvaan on jääneet ne kerrat kun olen kommentoinut. Olen ehkä vähän niin kuin sinä, etten ole ollut kuin vasta nyt viime aikoina (kolmen blogivuoden jälkeen) rohkeampi kommentoimaan blogeihin. Ehkä sitä rohkeutta on tuonut se, että myös omaan blogiini on ruvennut tupsahtelemaan kommentteja, joista olen yhtä aikaa hämmentynyt ja tietenkin ihan innoissani myöskin :) Vastavuoroisuus blogin kirjoittamisessa onkin se paras juttu, ehkä. Teillä on kaunista. Tykkään tyylistäsi sisustaa. Ihanaa sunnuntaita sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaaru kivasta kommentista ja kauniista sanoista! :) Se linkkaamani piano oli eri piano. Se kerkesi tosiaan mennä melkein heti kun postia laitoin. Siinä oli myös kauniit kohokuviot. Sitten tuli tämä myyntiin ja sinne taisi yksi musta jäädä mutta sekin meni nopeasti. Kiva kun käyt täällä vierailemassa! Ja kommentit on kyllä kivoja! :) Toivottavasti kukaan ei provosoidu tästä tekstistäni ja ajattelin että onkohan noloa avautua asiasta mutta kukas sen kissan hännän pöydälle nostaa kuin kissa itse ;). Ja pieniähän nämä murheet on verrattuna siihen mitä maailmalla tapahtuu. Mukavaa sunnuntaita! ♥

      Poista
    2. Muokkaus vielä: siis tämä meidänkin piano oli siellä annetaan-osastolla ilmaiseksi :)

      Poista
  2. Kiva, kun otit haasteen vastaan, mukava oli tarinasi lukea. Monesti itse mietin miten helposti pienet blogit jäävät isojen jalkoihin, vaikka vähemmän lukijoita omaava blogikin voi olla aivan mahtava. Ei se määrä, vaan se laatu :) Kuvasi ovat kauniita, eivät ollenkaan epäselviä. Ovat muutenkin johdonmukaisesti saman tyylisiä, tykkään, Persoonallisuus on paljon mukavampaa ja mielenkiintoisempaa kuin "isojen" blogien "meillä-on-kaikilla-samanlaista"-sisustukset, jatka samaan malliin! : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jaana! Kiva kuulla! :) Tämä postaus oli ihan mukava tehdä. Sainpahan samalla kaivella vanhan muistitikun ja valokuvat esiin. Ja myös huvittuneena lukea vanhoja blogejani :D

      Poista
  3. Ihana on blogisi tarina ❤️Iloa ja mukavia hetkiä tulevaisuuteen blogiisi toivottelen ❤️ Postauksiasi on aina yhtä mukava lukea ❤️Mukavaa sunnuntai iltaa ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina! Kiitos samoin sinulle ja sinun blogiisi! Ja mukavaa ensi viikkoa! ♡

      Poista
  4. olipas kiva lukea tarina ihanan blogin takaa! ja kiitos haasteesta; palaan siihen heti, kun pikkuihmiset antavat luvan ;) mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elisa! :) Kiva kun lähdet mukaan! Tulen sitten lukemaan. Ja ihan oman aikataulusi mukaan.. Mukavaa ensi viikkoa myös sinulle!

      Poista
    2. Ihana sinä! Blogissasi on hyvä fiilis ja täällä on aina mukava piipahdella, blogisi tarinaa oli ilo lukea.. Persoonallisuus on parasta-tykkään!,

      Poista
    3. Kiitos ja kiitos samoin Tanni! :)

      Poista
  5. Tätä oli mielenkiintoista lukea. Ite aloitin myös tämän uuden blogin pitämisen vasta vähän aikaa sitten ja ei vielä kovin moni oli tänne tietään löytänyt. Välillä tosin menee aikoja, etten jaksa päivittää, mutta nyt syksyn myötä olen löytänyt uuden innon blogipostauksiin.

    Kivaa syksyn jatkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla Marie! Joskus tosiaan on niitäkin aikoja kun ei kerkeä tai ei kertakaikkiaan innosta päivittää. Joskus se inspiraatio vaan iskee mikä pitää yllä sitä blogin päivittymistä. Toivotaan että moni löytäisi kauniiseen blogiisi ja seuraamaan kaunista kotianne! Mukavaa syksyn jatkoa! :)

      Poista
  6. Olipa kiva lukea juttuasi blogin synnystä ja sen kehityksestä! Paljon olet tehyt töitä sen eteen ja siitä onkin todisteena persoonallinen blogi, kuten muutkin kommentoijat totesivat. Aikoinaan opetit minutkin blogien maailmaan ja läheltä piti, etten lähtenyt itsekin mukaan:))) No, instagram vei sitten minut mukanaan, saan jotain talteen remontistamme ja elämästämme. Kuvasi ovat kauniita ja selkeitä, tykkään todella paljon kuvapainotteisista blogeista, mutta toki luen sellaisiakin, joissa tekstiä on enemmän kuin kuvia. Mukavaa kun jaksat edelleen, vaikka perhe on kasvanut ja vie oman aikansa, mutta ehkä juuri se jokin oma harrastus täytyy olla katkaisemassa arkisia töitä. Mukavaa jatkoa ja jouluisia ajatuksia!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Villis! Kiva kuulla! Muistan kun jaettiin yhdessä linkkivinkkejä blogeista ja se sisustus taitaa olla meidän kummankin sydäntä lähellä :) useasti "sisusteltiin" päivän mittaan ;).. Kyllä tämä on jonkinmoinen henkireikä ja vastapainoa sille kotielämälle. Teillä on todella kaunis koti! Joka kerta olen ollut parikin päivää teidän kodin lumoissa teiltä lähdettyä ja vaikuttunut teidän huolella tehdystä työstä kotinne eteen! Mukavaa joulun odotusta!

      Poista
  7. Kiitos Mima haasteesta! Mää olen vastannut samankaltaiseen haasteeseen alkuvuodesta, joten toivottavasti et pahastu jos en enää tähän haasteeseen vastaa? Jotenkin tuntuu, että en ehdi lukemaan saati kommentoimaan, taikka kirjoittamaan itse blogia niin paljon kuin haluaisin... Joten tämänkin sun tekstisi näin vasta nyt monta päivää myöhemmin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En toki Eija! :) Nämä on kieltämättä suuritöisiä ja olen myös joistakin haasteista joutunut kieltäytymään.

      Poista
  8. Luin tämän vasta nyt. Oli hauska kuulla historiastasi! En aluksi oikein syttynyt näistä haasteista, mutta kivahan näitä on lukea. Harvoin tulee selailtua blogia taaksepäin, tällä tavoin saa hyvän kuvan siitä mistä blogi on tullut ja ehkäpä mihin on menossakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Näistä saa mukavasti lisätietoa blogista ja sen kirjoittajasta. Mietin että olisiko pitänyt jättää tuo bloggaamisen negatiivinen puoli kirjoittamatta mutta sitten ajattelin että se on kulkenut tämän blogin mukana "harmaina pilvinä" niin kirjoitin sen kuitenkin. Pääosin kuitenkin tämä bloggaaminen on mukavaa ja siksipä olen jatkanut tätä harrastusta.

      Poista

Kiva kun jätit viestiä! :)
Tarkistan viestit joten saattaa kestää jonkin aikaa kun viestisi näkyy blogissa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...