maanantai 4. tammikuuta 2016

Vuosi Vileksenhovissa

Tasan vuosi sitten aloitin tämän blogin pitämisen. Ensimmäiseen postaukseen pääsetkin tästä. Kirjoituksia tuli kirjoitettua kaiken kaikkiaan 72. Lukijoita on kertynyt  lukijapaneeliin 50. Luetuin kirjoitus on ollut Salusiinit. Eniten liikennettä on tullut Kotimme Koivurinne - blogista. Toiseksi eniten tullaan Googlesta. Suomen lisäksi toiseksi eniten lukijoita on tullut Irlannista. Eniten käyttämäni tunnisteet ovat olleet keittiö, esineet, sali ja värit. Suurin ikäluokka lukijoista ovat 25 - 34 - vuotiaat. Naisia lukijoista on ollut 94,91 % ja loput miehiä.


Chrome on ollut käytetyin selain ja Windows käytetyin käyttöjärjestelmä. Laitteista perinteinen tietokone/läppäri taitaa olla suosittu, mutta käydään täällä tabletilla ja älypuhelimillakin. Uusia vierailijoita on suhteessa enemmän kuin palaavia lukijoita. Blogiin on tultu Vileksenhovi, biotakan valmistus ja salusiinit -hauilla eniten. Mutta hmm. olenkos minä valmistanut täällä biotakkaa? Tuunailuja postaukseni kylläkin taitaa eniten käsitellä mutta vielä ei ole tullut rakennettua sellaista. 

Siinä oli hieman tilastoa blogista vuoden ajalta. Onhan näitä tilastoja mukava välillä käydä katselemassa. Kiva kun olette kommentoineet ja käyneet täällä vierailulla!
 




Vuosi Vileksenhovissa meni todella nopeasti. Pieni tulokas on pitänyt elämää yllä.

Tänä vuonna ollaan säästetty paljon öljyssä takan ansiosta.
Ennen takkaa kulutuksemme oli 3000 litraa vuodessa.
Vuonna 2015 kulutus oli vain 1500 litraa. Eli  hyvään suuntaan ollaan menty!
Ja onhan se elävän tulen antama lämpö erilaista kuin keskuslämmitys lämpö.

Tässä oli vuoden ensimmäinen kirjoitukseni.
Hyvää uutta vuotta lukijani!

9 kommenttia:

  1. Hyvää uutta vuotta sinulle ja perheellesi! Täällä on mukava piipahdella ja teillä on niin kotoista ja persoonallista josta tykkään. Tarttis varmaan itsekin vilasta tonne tilastotietoihin joskus. Hienoa, että lämmityksestä on pystynyt säästämään niin paljon!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tanni, samoin sinnepäin! :) Olet ollutkin yksi ahkerimmista kommentoijista! On se vaan kovin auttanut tuo takka. Ja ajatella täällä ei koskaan ole ollut takkoja saatika pönttöuuneja.

      Poista
  2. Hyvää Uutta Vuotta :) Ja ihania fiilis kuvia jälleen.

    VastaaPoista
  3. Ihanaa blogiasi on ilo ollut seurata ja täällä ollaan tänä vuonna seurailemassa <3 Ihanaa alkanutta vuotta ja iloa bloggailuun <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Samoin myös sinulle! :)

      Poista
  4. Hyvää uutta vuotta, täällä ollaan tänäkin vuonna :)
    Puulämpö on paras lämpö, meilläkin takat ja puuhella lämpiää ahkeraan, ja säästöt lämmityskuluissa on aina plussaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla! Kyllä se on tosiaan paljon lämpimämpää lämpöä. Tänään onkin saanut taas puita nakata hellaan ja takkaan. Hyvää uutta vuotta! :)

      Poista
  5. Älkää ihmetelkö mitä se tänne vielä kommentoi vanhaan tekstiin. Laitan tänne vaan muistiin että kommentteja vuodessa oli 696 josta puolet omiani - eli 348. ;)

    VastaaPoista

Kiva kun jätit viestiä! :)
Tarkistan viestit joten saattaa kestää jonkin aikaa kun viestisi näkyy blogissa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...